HOITOKOKEMUKSIA
Erotuska:
Pitkään kestänyt suhde päättyi eroon. Luulin selviäväni erosta helposti, koska olimme puhuneet erostamme mieheni kanssa useasti. Mutta toisin kävi ja eron jälkeen minut valtasi tunnemyrsky ja lapsuuden aikaiset, vanhempien erokokemus alkoivat nousta esiin oman eron kautta. Tunnekehoterapian avulla sain apua ja ymmärrystä omaan tilanteeseeni. En ollut ymmärtänyt kuinka paljon menneisyyteni ja siellä olevat käsittelemättömät asiat lapsuudestani vaikuttivat elämääni ja tapaan käsitellä tunteina, jotka nousivat esille eron myötä, tunteeni olivat aivan samoja mitä olin lapsena kokenut. Kävin vastaanotolla kuusi kertaa ja jokainen kerta toi, esiin minussa uuden käsiteltävän pinnan johon liittyi muistoja ja vahvoja tunne kokemuksia. En ollut koskaan ajatellut, että kokemukseni olisivat jollain tavalla myös kehossani olemassa, mutta kehollisen rentoutuksen ja kevyen kehohoidon avulla kehoni purki kokemuksien tuomaa stressiä miellyttävällä tavalla. kokonaisuudessa Tunnekehoterapia olin hyvä ja hyödyllinen apuvälinen elämääni. Kiitos
Isä suhde oli suurin stressin tuottaja:
Isän suhde minulla oli hyvin vaikea ja jouduin tekemään rajat isän käytökselle tai syyllistämiselle. Tämä nosti esiin minussa syyllisyyttä, jota oli vaikea käsitellä ja tunsin, että se vaikuttaa elämäni jokaisen valintaani, varsinkin parisuhteeni kärsi vaikean isäsuhteen vuoksi. Hain apua asiaan ja löysin tunnekehoterapian. Sain käsitellä isäsuhteen hyvin miellyttävällä ja turvallisella tavalla. Kiitos avusta. Nyt ymmärrän, että minulla on oikeus omiin rajoihini ja pitää niistä kiinni.
Lapsuuden syyllisyys:
Minulla oli jatkuva huono olo elämässäni, parisuhteeni ei toiminut ja tunsin työssäni valtavaa huonommuutta (olen suorittaja tyyppiä). Olin kärsinyt kaksi kertaa masennuksesta ja työuupumuksesta. Työni kautta kävin kaksi vuotisen psykoterapian lävitse ja sain siitä apua, mutta koin, että asiani ei ollut korjaantunut kokonaisuudessa, sillä tunsin syyllisyyden painavaa minua edelleen. Tunsin tarvitsevani jonkinlaista muuta lähestymistapaa asialleni ja ystäväni kehoitti minua kokeilemaan tunnekehoterapiaa josta hän itse oli saanut apua. Varasinkin ajan. Miellyttävien ja avaavien keskustelujen jälkeen sain kiinni syyllisyydestä, joka oli syntynyt lapsuudessani vanhempieni tavasta syyllistää minua joka asiasta. Käsittelimme lapsuuttani sisäisen lapsen näkökulmasta, joka oli minulle ihan uuttaa, mutta tämä auttoi minua hahmottamaan lapsuuttani paremmin lapsen näkökulmasta käsin ja ymmärsin, että minussa oleva sisäinen lapsi oli masentunut syyllisyyden tunteesta jo lapsena.NLP- harjoituksien kautta uskalsin kohdata syyllistävät vanhemmat ja ymmärsin, kuinka turvaton olo minulla oli lapsena ollut. Olisin tarvinnut enemmän huolenpitoa ja turvallista rakkautta lapsuudessa, kuin syyllistämistä ja torjumista vanhempieni osalta. Terapian aikana opin tunnistamaan todelliset tunnetarpeeni ja huolehtimaan, sisäisestä lapsestani ja uskalsin alkaa sanomaan ääneen mitä tunnen ja ajattelen oikeasti, vaikka aluksi se oli todella vaikeaa. Mikä parasta sain annettua vanhemmilleni anteeksi ja nyt tunnen, että olen vapaa syyllisyydestä. Kiitos.
Kiitos voimaannuttavan hoitokokemuksen.
Oli ilo kasvattaa ymmärrystä asioihin ja pureutua ongelmien ytimeen neuvojesi ja herättävien kysymyksien ansiosta. Haluan pysyä ymmärryksen ja tietoisuuden linjalla. Paljon puhuimme, mutta paljon myös jäi mainitsematta.
Päädyin onnellisten sattumien seurauksena Tunneklinikalle,
kun etsin uudenlaista lähestymistapaa fyysisiin ongelmiini ja paikalleen jumittumisen tunteeseen. Kävin Mika Peltolan hoidoissa yhteensä kolme kertaa parin viikon välein ja kuuntelin kustakin hoitosessiosta tehtyä äänitettä hoitojen välillä. Tunneklinikkatyön välitön, näkyvin muutos oli reippaasti parantunut suhde aviomieheeni. Emme keskustelleet tai käsitelleet suhdettamme yhtään sen enempää kuin tavallisestikaan, vaan suhde parani minun muuttumiseni kautta. Oman voiman tunteeni lisääntyi jokaisen käynnin myötä ja liiallinen kiltteyteni sekä alistuvuuteni vähenivät samaan tahtiin. Nyt epätasapaino tai tunneryöpsähdykset pääsevät dominoimaan arkeani yhä harvemmin ja harvemmin. Olen epäilemättä huomattavasti miellyttävämpi kumppani läheisilleni kuin ennen hoitosarjaa. Itselleni suurin lahja oli kuitenkin se, että lapsuuden taakat jäivät Mikan ”hoitopöydälle”. Niillä ei enää ole voimaa minuun nähden. Tällä hetkellä tunnen olevani huomattavasti aikaisempaa enemmän omassa voimassani ja voima kasvaa koko ajan. Koen sisäistä rauhaa. Sydämellinen kiitos, Päivi